Paavo Sallinen

Ilmastonmuutos - jo 30 tuhlattua vuotta

  • Ilmastonmuutos - jo 30 tuhlattua vuotta

Henkilökohtainen perspektiivi ilmastonmuutokseen ja muutamiin muihin huolenaiheisiin.

Ilmastonmuutoksen uhkakuvista on puhuttu jo 30 vuotta, mutta käytännön toiminta muutoksen ehkäisemiseksi on jäänyt vähäiseksi. Tämän päivän nuoriin ilmastolakkolaisiin liittyen on keskusteltu siitä, kuinka toivottomalta aikuisten maailma näyttää nykynuorten silmissä. Yhteiskunta vaikuttaa kaavoihinsa kangistuneelta ja kyvyttömältä toimimaan ilmastokriisin estämiseksi.

Joissakin yhteyksissä on pohdittu sitä, onko toivottoman tulevaisuuden kohtaaminen haitallista nuorten psyykelle. Lisääkö tieto tuskaa? En malta olla muistelematta omaa nuoruuttani. Samat murheen aiheet – biodiversiteetin tuhoutuminen, maapallon elinkelpoisuuden heikkeneminen, ja kyllä - ilmastonmuutos - ovat vaivanneet mieltäni 80-luvulta saakka aina tähän päivään asti.

Jo ennen kuin olimme vielä tietoisia ilmastonmuutoksesta, oli elämän puolustajilla aivan riittävästi muutakin murehdittavaa. Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä saimme kuulla, että maapallon elämää suojaava ilmakehän otsonikerros oli tuhoutumassa. Niin sanottuja CFC-yhdisteitä eli freoneja sanottiin syylliseksi tähän. Tästä tuohtuneena sanoitin hiuskiinnemainosta apinoivan “StudioLine - räpin”, jonka esitin luokkamme edessä.

Freonien käytön kieltävä päätös tehtiin erittäin nopeasti, jo 1987 . Kansainvälisen yhteisön on siis mahdollista tehdä koviakin päätöksiä kriisitilanteissa, kunhan oikea tahtotila saavutetaan. Tänään - 32 vuotta myöhemmin - odotamme edelleen, että otsonikerros alkaisi elpyä.

Jouluna 1986 sain kummivanhemmiltani kirjan “Nuorten Maailma”. Olette varmasti nähneet sellaisen pilapiirroksen tai animaation, jossa kirjan sisältä ponnahtaa nyrkkeilyhanska hahmon naamaan. ”Nuorten Maailma” oli sellainen kirja.

SOS ELÄINTEN PUOLESTA – Eläimet kuolevat kaikessa hiljaisuudessa nousematta vastarintaan. Tällä hetkellä maapallolta häviää joka päivä seitsemän eläinlajia. Eikä muutosta ole näkyvissä – päinvastoin.

Näin alkoi ”Nuorten Maailma”. Edelleen heti ensimmäisellä aukeamalla kerrottiin, että hirmuliskojen katoaminen kesti 20 miljoonaa vuotta, ja että menneinä vuosimiljoonina lajeja on kuollut sukupuuttoon keskimäärin vain yksi sadassa vuodessa. Samalla sivulla kerrotaan myös hyönteisten tärkeydestä kasvien pölyttäjinä, sekä lumipalloefektistä, jonka johdosta yhden lajin häviäminen voi aiheuttaa monien muiden lajien tuhoutumisen. Olisivatpa kaikki muutkin 10-vuotiaat saaneet tuon kirjan silloin joululahjaksi.

”Nuorten Maailmaan” oli kerätty ajankohtaisia artikkeleita useista aihepiireistä, kuten urheilusta, sademetsien tuhoutumisesta ja teknologian kehityksestä. Kirjassa oli myos otteita muista kirjoista, joista erityisesti ihastuin Farley Mowatin kirjaan “Älä hukkaa hauku”.  Se perehdytti susien elämään hyvin innostavalla tavalla. Lainasin kirjan heti Kaarinan kirjastosta. Tärkein opetus tuossa kirjassa ei ehkä liittynytkään pelkästään susiin.

Väkisinkin minussa alkoi kaikkien ennakkoluulojen keskeltä itää ajatus, että ihmisen satoja vuosia vanha käsitys suden luonteesta on pelkkää harhaa.” (Farley Mowat)

Toinen kirjaston hyllystä noihin aikoihin poimimani kirja oli Dian Fosseyn “Sumuisten Vuorten Gorillat”. Sen innoittamana etsin karttapallolta Zairen (nyk. Congo), Ruandan ja Ugandan. Painoin mieleeni vuorigorilloihin ja Keski-Afrikkaan liittyviä faktoja. Halusin jo tuolloin tutkia eläimiä ja suojella luontoa. Fossey murhattiin jo 1985, mutta vuorigorillat ovat säästyneet ensisijaisesti hänen ansiostaan. Halusin seurata hänen jalanjäljissään. En ole edelleenkään koskaan käynyt sademetsässä, mutta ehkäpä sekin päivä vielä koittaa.

Ahmin lapsena muutenkin kaikki eläinkirjat mitä hyllyistä löysin. Suurimman vaikutuksen tehnyt artikkeli oli Maitland Edeyn kirjoittama “Niitä oli miljardeja”. Se kertoi Pohjois-Amerikan runsaimmasta lintulajista - muuttokyyhkystä. Niitä oli niin paljon, etta taivas pimeni tuntikausiksi lintuparvien muuttaessa yli.

Muutaman vuosikymmenen ajan muuttokyyhkyjä tapettiin silmittömällä vimmalla. Tuhansia ampujia kokoontui iltaisin muuttokyyhkyjen yöpymispaikoille. Suurkaupunkeihin kuljetettiin miljoonien lintujen junalasteja ihmisten syötäväksi. Pesimäyhdyskunnissa kyyhkyjen pesäpuut sytytettiin tuleen, ja palavista pesistä alas hyppineet lentokyvyttömät poikaset keräiltiin maasta.

Vielä 1878 muuttokyyhky pesi laajoilla alueilla Michiganissa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin lajin saattoi nähdä enää eläintarhassa. Viimeinen muuttokyyhky – Martha – eleli vuosia yksinään Cincinnatin eläintarhassa ja kuoli 1914. On helppo ajatella, etta muuttokyyhkyn tuhonneet ihmiset olivat täysin järjettömiä. Me aiheutamme kuitenkin vielä suurempaa tuhoa.

Muistan ensimmäisen lumettoman joulukuun 1980-luvulla. Sitä pidettiin aivan ihmeellisenä asiana. Voiko tulla musta joulu? Onko se mahdollista?  Viimeistään toisena sadetalvena vaikutti tieteen valossa todennäköiseltä, että muutos on ihmisen aiheuttamaa.

Muistan hyvin vuoden -90 helmikuun, kun lumesta ei ollut tietoakaan ja istuskelimme biologianopettajamme kanssa Kaarinan Parkinmäen kalliolla, lämpimässä ja auringonpaisteessa. Hän kertoi meille silloin, että helmikuun pitäisi olla vuoden kylmin kuukausi, mutta ihmisen toiminnan takia ilmasto on häiriintynyt.

Myohemmin sadetalviin totuttiin ja turruttiin. Joinakin vuosina lunta kuitenkin tuli. Silloin oli mukava unohtaa, etta vain pahempaa olisi luvassa. Sauvakävelykin muuttui nopeasti ilmastoprotestista koko kansan liikuntamuodoksi. Hiihtämistä taas voi harrastaa hyvällä mielellä tarkoitukseen valmistetussa tunnelissa.

Ilmastonmuutokseen ei pystytty puuttumaan tuoreeltaan samalla tavalla kuin otsonikatoon. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tähtääviä konferensseja järjestettiin kyllä säännöllisesti, esim. Rio De Janeirossa 1992 ja Kiotossa 1997. Kiotossa solmittu sopimus oli erityisen merkittävä suunnannäyttäjä. Nyt katsottuna Kioton sopimus oli vaatimuksiltaan hyvin armelias - allekirjoittaneilta mailta vaadittiin vain 5% päästövähennys vuoden 1990 tasosta. Kaikkein suurimmat päästövaltiot, etunenässä USA, eivät lopuksi kuitenkaan suostuneet sitoutumaan edes tähän.

Vuosikymmenien vitkastelun takia olemme nyt katastrofin partaalla. Viiden prosentin päästövähennyksestä puhuminen kuulostaisi nyt huonolta vitsiltä. Paljon enemmän tarvitaan. Vieläkään ei valitettavasti näytä siltä, että keskeiset valtiot, kuten USA, olisivat aikeissa hidastaa vauhtiaan.

Viimeisen kolmen vuosikymmenen ajan tiedemaailma on suoltanut varoituksia vuosi vuodelta enemmän, mutta sokeaan kapitalismiin valjastettu järjestelmä on ollut kyvytön muuttamaan toimintatapojaan.

Ilmastonmuutos on saanut ekosysteemit sekaisin kaikkialla. Vuoristojen ikijäät sulavat yhtälailla Euroopan Alpeilla kuin Aasian Himalajallakin, samoin kuin ne tekevat Afrikassa Kilimanjarolla ja Pohjois-Amerikassa Kalliovuorilla. Myos napajäätikot ja Siperian ikirouta sulavat kiihtyvällä nopeudella. Tätä kirjoittaessani paahtava kuumuus piinaa Australiaa.

Olemme kaikki samassa liemessä - kieleen, kulttuuriin, ulkonäköön, mielipiteisiin  ja omaisuuden määrään katsomatta. Pakopaikkaa ei ole. Meillä on vain yksi, yhteinen planeetta, jonka pintaa peittää petollisen ohut, elämän synnyttämä ilmakehä.

Marras-joulukuussa 2002 olin Koillis-Nigeriassa. Hämmästelin, miksi keskelle Sahelia oli rakennettu neljä metriä korkeita teräsmuureja, jotka jatkuivat silmänkantamattomiin pitkin hiekkamaita. Sain kuulla, etta muurit oli rakennettu 60-luvulla estämään Chad – järven tulviminen viljapelloille. Chad – järvelle oli tästä pisteestä kuitenkin lähes tunnin ajomatka. Mitään peltoja ei lähialueilla enää ollut, eika maaperä ollut ylipäätään viljelykelpoista.

Nykyisin Chad-järven vedestä on jäljellä alle kymmenesosa. Ikiaikainen kylä jossa asuimme – Alagarno - veteli silloin viimeisiään eikä siellä luultavasti nykyisin asu enää ketään. Kun vesi loppuu niin Chad-järvesta edelleen riippuvaiset miljoonat ihmiset joko menehtyvät tai joutuvat siirtymään uuteen paikkaan. Chad-järvikin on kuitenkin vain yksi nykyisistä ja tulevista katastrofialueista.

”Luonto kyllä aina lopulta selviää”, lohduttaudun. ”Tämä tuho on väliaikaista - kaikki kyllä taas korjaantuu sitten, kun ihmiset katoavat”. Entä olisiko sittenkin mahdollista myös ihmisen selvitä? Se edellyttäisi, etta pelastaisimme itsemme - eli pelastaisimme luonnon - jo nyt. Muuten tulevaisuudessa eniten hämmennystä herättävä artikkeli ei ehkä olekaan ”Niitä oli miljardeja”, vaan ”Meitä oli miljardeja”.

Viime kädessä ei ole syytä miettiä, onko se mahdollista. Tärkeintä on, että yritämme. Palaan vielä kerran 80-luvulle, jolloin poimin Kaarinan kirjastossa vielä yhden kirjan: Olli Järvisen ja Kaarina Miettisen ”Sammuuko suuri suku” (1987). Heidän kirjastaan painui mieleeni lause:  ”Typeryyksien välttäminen on ainoa tapa elää ihmisenarvoista elämää”. Toimettomuus lisää tuskaa - ei tieto.

Paavo Sallinen (Vas.)

Kristiinankaupunki

Viitteet:

Edey, Maitland (1961): ”Niitä oli miljardeja”, kirjassa ”Eläinten ihmeellinen maailma” (1969), toim. Matti Helminen, Valitut Palat, Helsinki

Fossey, Dian (1984): ”Sumuisten vuorten gorillat” (Gorillas in the Mist, 1983), suom. Juhani Pietiläinen, WSOY

Järvinen, Olli & Miettinen, Kaarina (1987) ”Sammuuko suuri suku”, Suomen luonnonsuojelun tuki Oy

Mowat, Farley (1979): ”Älä hukkaa hauku” (Never Cry Wolf, 1963), suom. Heidi Järvenpää, Karisto Oy

"Nuorten maailma" (1986), Oy Valitut Palat, Helsinki

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän LauriHeimonen kuva
Lauri Heimonen

"Ilmastonmuutos - jo 30 tuhlattua vuotta".

Näin on käynyt hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC kanssa, kun sillä ei vieläkään ole näyttöä todellisuudesta ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen aiheuttamaksi uskotulle, uhkaavalle ilmaston lämpenemiselle.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

"Valtameret kyllä imevät entistä enemmän hiilidioksidia, mutta samalla niiden vedet happamoituvat."
Tuollaisten termien käyttö johtaa sikäli harhaan, että emäksinen merivesi lievästi muuttuu pH-arvoltaan kohti neutraalia arvoa 7. Jos puhuttaisiin meriveden (osittaisesta) neutraloitumisesta, niin ketäpä se pelottaisi? "Syövyttävän neutraali" merivesi, kaikkihan sille nauraisivat. Mutta "syövyttävän happamoitunut" merivesi kuulostaa todella pahalta.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Ja tälle pikkunokkelalle semantiikalle hymähdettyämme voimmekin unohtaa itse ongelman.

Käyttäjän paavosallinen kuva
Paavo Sallinen

Ihan totta. Tuo olikin viimeinen lause jonka lisäsin kirjoitukseen tänään. Se jäi ajatukseltaan huolimattomaksi. Otin siksi koko virkkeen pois. Tattis.

Toimituksen poiminnat